Mikko:Olen mies, joka kulkee omia silmälasipolkujaan.
Tea:Niin, mutta sinä oletkin maastopyöräilijä.
Muoti merkitsee eri asioita eri ihmisille. Yhtä kaikki, me haluamme olla aina vaaksan verran edellä muita, haistella trendejä ja viitoittaa tietä. Usein jännittävimmät uutuudet löytyvät pienemmiltä pajoilta ja brändeiltä – itsenäisiltä osaajilta, jotka eivät seuraile muiden tallaamia polkuja vaan luovat niitä itse. Toki haluamme myös, että näet uusilla laseillasi hyvin. Siksi käytämme vain tunnettujen linssivalmistajien linssejä ja teemme yhteistyötä Hoyan, Variluxin ja Zeissin kanssa.
Tervetuloa tutustumaan mm. näihin merkkeihin:
Yksinkertaisesti siksi, että ne auttavat sinua suoriutumaan paremmin ja suojaavat samalla silmiäsi. Lisäksi saat Rudy Project -laseihin halutessasi myös vahvuudet – uusi linssiteknologia mahdollistaa suuremmatkin vahvuudet. Olemme erikoistuneet kaareviin, voimakkuuksin varustettuihin aurinkolaseihin ja teemme niitä myös monitehoisina. Meillä onnistuu moni asia, jota ennen olet luullut mahdottomaksi!
Urheilu- ja harrastelasien kanssa teemme jatkuvaa tuotekehitystä, jonka seurauksena ovat syntyneet muun muassa suositut suunnistuslasimme sekä vähän kevyempäänkin menoon hyvin sopiva fitness-lasipakettimme. Meiltä löytyy myös laaja valikoima erilaisiin sisä- ja pallopeleihin soveltuvia silmälasivahvuuksin varustettuja suojalaseja.